Vaihdevuodet

Vaihdevuosilla (klimakterium, menopaussi) tarkoitetaan sitä ajanjaksoa, jolloin munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta sammuu.  Oireet johtuva siitä, että munarakkuloiden määrä vähentyessä ovulaatiot (munasolun irtoaminen) loppuvat ja sen seurauksena munasarjojen estrogeenituotanto hiipuu. Viimeiset kuukautiset tulevat suomalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä, vaihtelua on yksilöllisesti 45–55 vuoden välillä.  Kun kuukautiset ovat olleet poissa vuoden, voidaan todeta vaihdevuosi-iän eli menopaussin alkaneen. Vaihdevuodet voivat tulla aiemmin munasarjojen poiston, sädehoidon tai solunsalpaajahoidon seurauksena. On hyvä tietää, että tupakointi varhentaa menopaussia 1–2 vuotta.

Vaihdevuosioireet voivat alkaa jo ennen kuukautisvuotojen loppumista, mutta vaikeimmillaan ne yleensä ovat vuoden sisällä menopaussista. Joillakin naisilla ne voivat jatkua pitkäänkin, toisaalta kaikille ei oireita tule lainkaan. Kuumia aaltoja esiintyy 70–80 %:lla naisista, mutta varsin hankalia ne ovat vain 10–20 %:lla. Tavallisimmin hikoilu kestää 1–5 vuoden ajan. Hikoilua voi esiintyä päivällä tai yöllä, se tulee puuskittain, ja siihen voi liittyä äkillinen palelun tunne. Monella on samanaikaisesti tunne sydämen tykyttelystä ja kasvojen punoitusta. Kuumien aaltojen syntymekanismia ei tarkasti tunneta. Unihäiriöt ovat tavallisia, ja ne liittyvät usein (mutta eivät aina) yöhikoiluun.

Estrogeenin puutteesta seuraa emättimen limakalvon oheneminen, mikä ilmenee kuivuutena ja joskus kirvelynä sekä yhdyntäkipuina. Lisäksi voi esiintyä tiheävirtsaisuutta tai muita virtsavaivoja.

Luun haurastuminen kiihtyy menopaussin yhteydessä. Joillakin on tukielinoireita, nivel- ja lihaskipuja.

Väsymys (joka voi olla seurausta yöhikoilusta), ärtyneisyys, masentuneisuus ja aloitekyvyttömyys liitetään vaihdevuosioireisiin, mutta oireiden yhteys estrogeenin puutteeseen on epäselvä. Seksuaalista haluttomuutta voi esiintyä.

Vaihdevuosien toteamiseen ei tarvita yleensä laboratoriokokeita. Joskus voidaan tarkastaa verikokeella aivolisäkkeen follikkelia stimuloivan hormonin (FSH) määrä, joka nousee vaihdevuosi-iässä.  

Vaihdevuosioireiden hoito riippuu niiden aiheuttamasta haitasta. Oireita voi hoitaa tehokkaasti säännöllisellä liikunnalla ja ravitsemuksella. Runsasta kahvinjuontia, voimakkaasti maustettuja ruokia ja tupakointia tulisi välttää, sillä niiden tiedetään pahentavan vaihdevuosioireita. Ylipaino lisää oirehdintaa. Luontaistuotteita on saatavilla, mutta pääsääntöisesti niiden tehoa ja turvallisuutta ei ole pystytty osoittamaan lääketutkimuksilla.

Mikäli itsehoito ei tunnu riittävältä, vaihdevuosioireiden hoitoon voidaan käyttää hormonikorvaushoitoa. Oireita helpottaa estrogeeni. Yksistään estrogeeniä voivat käyttää vain naiset, joiden kohtu on poistettu, sillä se lisää kohdun runko-osan syöpäriskiä. Tämän vuoksi estrogeenihoitoon tulee liittää syövältä suojaava keltarauhashormoni silloin, kun kohtua ei ole poistettu. Hormonikorvaushoito voidaan toteuttaa pillereillä tai iholle annosteltavilla geeleillä tai laastareilla ja hormonikierukalla. Estrogeenillä on suotuisa vaikutus oireiden lisäksi myös luustoon.

Hoidon vasta-aiheita ovat mm. sairastettu rintasyöpä, sairastettu laskimotukos tai perinnöllinen tukostaipumus sekä hoitamaton verenpainetauti. Hormonikorvaushoitoon liittyy ilmeisesti lievästi kohonnut riski sairastua rintasyöpään. Riskiin vaikuttavat hormonihoidon kesto ja myös käytetty menetelmä. Suomessa kootun tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että vähintään viisi vuotta kestänyt  pelkän estrogeenin käyttö aiheuttaa neljä ylimääräistä rintasyöpädiagnoosia 1 000 käyttäjän joukossa. Vastaava määrä lisätapauksia syntyy lyhyemmällä, 5-10 vuotta kestäneellä estrogeeni-progestiiniyhdistelmän käytöllä 1 000 naisen joukossa.

Muista riskitekijöistä vaikutus sepelvaltimotaudin riskiin riippuu siitä, missä iässä ja missä vaiheessa menopaussiin nähden hoito on aloitettu. Hormonihoito suojannee sydäntapahtumilta, jos se aloitetaan terveelle naiselle pian menopaussin jälkeen, mutta myöhemmin aloitettuna lisää niitä. Iskeemisen aivohalvauksen riski kohoaa. Sekä pelkän estrogeenin että yhdistelmähoidon käyttöön liittyy myös kohonnut verisuonitukosriski ja se on suurin korvaushoidon alussa.

Hormonikorvaushoidolla on siis sekä suotuisia, elämänlaatua parantavia vaikutuksia, mutta myös riskejä. Suomalainen asiantuntijajoukko onkin suositellut, että kun vasta-aiheita ei ole ja vaihdevuosioireet vaativat hormonihoitoa, hoito toteutetaan pienimmällä tehokkaalla annoksella ja käyttöaika on mahdollisimman lyhyt.

Lähteet:
Aila Tiitinen: Vaihdevuosien hormonikorvaushoito: Tietoa potilaalle, Duodecim 2011.
Heli Lyytinen ja Olavi Ylikorkala: Vaihdevuosi-iän hormonituotanto ja rintasyöpäriski: Uutta tietoa Suomesta. Duodecim 2011.