Virtsankarkailu

Naisen virtsankarkailu on hyvin tavallinen vaiva, joka satunnaisena koskettaa puolta kaikista naisista. Säännöllinen haittaava virtsankarkailu (=virtsainkontinenssi) vaivaa 50. ikävuoden jälkeen noin 20 % naisista. Vaiva jaetaan 4 eri tyyppiin.

Ponnistusinkontinenssi, joka johtuu yleensä virtsaputken tuen pettämisestä. Virtsa karkaa ponnistaessa, aivastaessa tai yskiessä. Altistavia tekijöitä voivat olla synnytykset, synnytysvauriot, ikääntymisen aiheuttama lantion lihasten ja sidekudoksen heikkeneminen sekä estrogeenin puutos.

Pakkoinkontinenssi, jolloin virtsa karkaa pakonomaisen virtsaamistarpeen yhteydessä ja johtuu rakon hillinnän pettämisestä. Tällöin rakko voi reagoida jo pieneenkin venyttymiseen supistumalla johtaen virtsan karkaamiseen tai lukuisiin wc-käynteihin. Altistavina tekijöinä voivat olla limakalvojen kuivuus, virtsatieinfektiot, rakon seinämän sairaus tai hermoston sairaus tai vamma. Tavallisesti syytä ei kuitenkaan löydy. Yli 80-vuotiailla jo 4/5 virtsankarkailusta on tätä tyyppiä.

Sekainkontinenssi, edellä olevien yhdistelmä.

Ylivuotoinkontinenssi johtuu rakon tyhjenemishäiriöstä ja ylitäyttymisestä. Rakon tyhjeneminen estyy ja rakko täyttyy ääriään myöten ja tällöin virtsaa tihkuu vähitellen ulos. Tilanne syntyy naisella yleensä rakon supistushäiriöstä, jonka tuottaa esim. voimakas antikolinerginen lääkitys, ääreishermon sairaus tai vamma tai keskushermoston sairaus tai vamma.

Ponnistusinkontinenssia voidaan hoitaa joko konservatiivisesti tai leikkaushoidolla. Konservatiivisiin hoitoihin kuuluvat lantion lihasten kuntoutus, painon pudotus, estrogeenihoito ja joissakin tapauksissa lääkehoito (duloksetiini). Leikkaushoito tulee kyseeseen mikäli konservatiivisesta hoidosta ei ole apua ja vaiva on merkittävää haittaa aiheuttava. Leikkauksella pyritään palauttamaan virtsaputken anatominen tuki, joka on tarpeellinen, jotta virtsaputki voisi sulkeutua fyysisen rasituksen aikana. Suomessa tavallisimmin käytetty menetelmä on nykyään kiristämättömän virtsaputken tukinauhan asettaminen virtsaputken keskiosan tueksi (TVT, TOT tai TVT-O).

Pakkoninkontinenssia hoidetaan konservatiivisesti lantionpohjan lihasten kuntoutuksella, limakalvojen hoidolla, rakkoharjoituksilla ja lääkehoidolla. Mikäli perussyy tiedetään (esim. virtsatieinfektio), hoito kohdistetaan mahdollisuuksien mukaan siihen. Tavallisimmin syytä ei tiedetä ja hoidolla pyritään estämään tahattomasti käynnistyvä virtsaamisheijaste. Tähän voidaan käyttää estrogeenihoitoa tai rakon supistuvuutta vähentäviä lääkkeitä (mm. mirabegroni, oksibutyniini, tolterodiini, trospiumkloridi, solifenasiini, darifenasiini sekä fesoteradiini). Niitä voidaan myös nopeasti alkavan vaikutuksen vuoksi käyttää tarvittavana lääkkeenä tilanteissa, joissa virtsapakko-oireet ovat sosiaalisesti häiritseviä. 

Sekainkontinenssia hoidetaan sen mukaan kumpi oireista (ponnistus- vai pakkoinkontinenssi) on merkittävämpi. Konservatiivinen hoito ensisijainen mutta leikkaushoitokin voi tulla joskus kyseeseen mikäli virtsa karkaa fyysisen rasituksen yhteydessä ilman virtsapakko-oiretta eikä konservatiivisesta hoidosta ole ollut apua.

Ylivuotoinkontinenssissa hoidetaan perussyytä.

Kaikki virtsankarkailuvaivan vuoksi tutkimuksiin tulevat potilaat täyttävät haitta-aste- ja erotuspisteytys –kaavakkeet, jotka auttavat suuresti jatkohoitoja ratkaistaessa. Vastaanotolle on syytä tulla virtsarakko täynnä, jotta tutkimus olisi luotettava.